Kävijälaskuri

103442

Ravitsemusterapeutti

Ravitsemusterapeutti on Valviran laillistama terveydenhuollon ammattihenkilö. Ravitsemusterapeutteja koulutetaan Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa terveystieteellisessä tiedekunnassa. He lukevat pääaineena kliinistä ravitsemustiedettä. Opintoihin kuuluu myös mm. farmasian, biokemian, elintarvike- ja lääketieteen opintoja.

Share |

Kahvi

Suomalaisille kahvi on merkittävä ravintotekijä. Juomme nimittäin eniten kahvia koko maailmassa. Kahvissa on paljon kofeiinia. Se onkin suurin kofeiinin lähde ruokovaliossamme. 

Suomalainen kahvikulttuuri muuttui 1980-luvulla, jolloin kansa siirtyi suodatinkahviin. Se oli hyvä päätös, sillä pannukahvissa on paljon erikoista rasvaa eli kafestolia, joka nostaa veren kolesterolia huomattavasti. Suodatinkahvi ei sitä tee. Lue tarkemmin Antti Aron kirjoituksesta Terveyskirjastosta. Sittemin Suomeen on rantautunut monenmoista kahvijuomaa. Erilaiset maitokahvit sisälsivät kahviloihin ilmestyessään kulutusmaitoa, nykyään erikoiskahvien kulutusmaito on korvattu useimmissa tapauksissa rasvattomalla. Kannattaa kuitenkin varmistua kahvilassa asiasta.

Kahvi on liitetty monissa väestötason poikkileikkaustutkimuksessa pienentyneeseen aikuistyypin diabetes-, paksuuolensyöpä- ja maksasyöpäriskiin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että ko.sairauksia esiintyy vähemmän niillä, jotka juovat runsaasti kahvia. Sepelvaltimotaudin kehittymisen ja kahvin käytön yhteys on edelleen epäselvä. Tuoreen amerikkalaisen suuren väestötutkimuksen (n= 127 212) mukaan kahvi ei lisää sepelvaltimotaudin riskiä niillä, jotka eivät ole koskaan olleet tupakoitsijoita. Sen sijaan tupakoinnin lopettaneilla ja nykyisillä tupakoitsijoilla kahvin käyttö liittyi lisääntyneeseen sepelvaltimotautiriskiin. Tupakkahan kovettaa valtimoita ja aiheuttaa valtimoissa monenlaisia häiriöitä.

Vuoden 2009 alussa valmistunut ruotsalaistutkimus puolestaan havaitsi sydäninfarktin sairastaneiden potilaiden selviävän sydänkohtauksesta paremmin jos he olivat säännöllisiä kahvin juovia. Harvardin yliopiston tutkijat puolestaan selvittivät vuonna 2009 aikuistyypin diabeetikkonaisten sydänterveyttä suhteessa kahvin kulutukseen, ja huomasivat kahvinjuovien sairastavan vähemmän sydäntapahtumia kuin kahvia juomattomien. Tässä tutkimuksessa selvitettiin myös kofeiinittoman kahvin vaikutuksia ja havaittiin, että kofeiiniton kahvi toi kutakuinkin samat hyödyt, ja oli yhteydessä lisäksi parempaan sokeritasapainoon kuin tavallinen kofeiinia sisältävä kahvi.

Kahviin liittyvät tutkimukset tekevät erittäin mielenkiintoiseksi uusi havainto, että kahvin kofeiini saattaa jäykistää valtimoita. Englannin kielinen katsaus kofeiinin vaikutuksista valtimoihin. Katsauksen ilmestymisen jälkeen asiasta on saatu lisää näyttöä. Kofeiini näyttäisi siis vaikuttavan verisuonistoon samankaltaisesti kuin tupakka. Jos näin on, voi olla että tupakka ja kofeiinipitoinen kahvi yhdessä käytettynä on erityisen huono yhdistelmä.

Yllättävä ja toisen suuntainen on kuopiolainen havainto (Eskelinen et al. 2009) , että kahvin juonti on yhteydessä pienentyneeseen dementiariskiin (Alzheimer-tyyppiin). Aivoille ja muistille ei luulisi olevan hyväksi aivosuonien kovettumisen. Saman suuntainen tulos saatiin amerikkalaisesta suuresta sairaanhoitajatutkimuksesta aivoinfarktien osalta. Kahvin käyttö näytti suojaan jossain määrin aivoninfarkteilta, varsinkin ei-tupakoitsijoilla ja kofeiiniton kahvi oli tässä suhteessa kaikkein edullisin.

Olisiko sittenkin niin, että amerikkalaisten suosima kofeiiniton ("decaf") kahvi olisi terveydelle eduksi? Tietääkseni tätä ei ole vielä kunnolla tutkittu, mutta olemassa oleva evidenssi viittaa kyllä vahvasti tähän suuntaan.

Kofeiini on joissakin tapaukissa eduksikin. Näyttää olevan niin, että urheilijat näyttävät hyötyvän kahvitujauksesta tuntia ennen suoritusta oli sitten kyse voima- tai kestävyysurheiljasta. Wada poisti kofeiinin kilpaurheilijoiden kiellettyjen aineiden listalta vuonna 2004.

Lopuksi. Kahvi ei taida olla terveysjuoma, mutta kohtuullisesti käytettynä siitä ei liene terveydelle ainakaan haittaa. Erittäin runsas kahvin juonti aiheuttaa mahaärsytystä ja hermostuneisuutta, siksi olisi ehkä viisasta pidättäytyä kohtuullisessa kahvin käytössä. On mielenkiintoista nähdä, miten kahvi ja kofeiini tarina edistyy.